Ruoka- ja ravintoaineet

Ravinto on sitä, mitä me saamme ruoista, juomista ja ravintolisistä. Kun ruokaileminen, eri tilanteet ja mielihalut ovat hallinnassa ja painonhallinnan periaatteet on sisäistetty, ravintotottumukset ovat todennäköisesti hyvällä mallilla. Kun halutaan vaikuttaa energiatasapainoon tai ravintoaineiden saantiin, se edellyttää lisätiedon hankkimista tai alan asiantuntijan henkilökohtaista opastusta.

Ruoka-aineet sisältävät ravintoaineita. Ravintoainesuositukset on tarkoitettu lähinnä asiantuntijoiden käyttöön ja ruoka-ainesuosituksilla pyritään ohjaamaan oikeisiin terveyttä edistäviin ruoka-ainevalintoihin.

Ravintoaineiden päätehtävät

Energiaa tarvitaan perusaineenvaihduntaan (mm. elinten ja aivojen toimintaan), ruoan aiheuttamaan lämmöntuotantoon sekä fyysiseen aktiivisuuteen. Energiaa tuottavat hiilihydraatit, rasvat sekä osittain proteiinit. Proteiineilla on toinenkin tehtävä. Ne mahdollistavat kudosten muodostumisen ja uusiutumisen. Tähän tarvitaan lisäksi myös vitamiineja, kivennäisaineita, välttämättömiä rasvahappoja sekä vettä. Nämä ainesosat ovat myös osa elintoimintojen säätelyä, entsyymien sekä hormonien muodostumista. Ravintoaineet ryhmitellään kahteen pääluokkaan: energia- ja suojaravintoaineisiin.