Jatkuva oireilu yhdistelmälääkehoidosta huolimatta

Olen sairastanut nivelreumaa vuodesta 2007. Olen 34-vuotias. Lääkityksenä käytetty reko-yhdistelmähoitoa eli Trexan, Prednisolon, Arava, Oxiklorin ja lisäksi Remicade kahdeksan viikon välein. Reumalääkärini mukaan sairaus on remissiossa, mutta minulla on edelleen kovat kivut ja nyt on tullut myös nesteilyä eli oikean jalan polvi, nilkka ja jalkapöytä ovat nesteillyeet sekä turvoksissa. Polvi nesteillyt jo kaksi vuotta mutta nestettä ei ole poistettu. Kortisonipiikkejä olen saanut, mutta en polveen, joka on nyt todella kipeä ja vaikeuttaa liikkumista. Lääkärini mukaan minulla olisi CRPS-oireyhtymä. Lisäksi 2008 todettiin fibromyalgia. Nyt ongelmana on parisen kuukautta ollut oikean käden pikkusormi, joka koukistuu kämmenen puolelle, puutuu ja pistelee. Nyt myös nimetön alkaa vetätyä koukkuun. Olin juuri eilen hermoratutkimuksessa ja lihaksetkin katsottiin eikä vikaa löytynyt eli ei ole hermopinne. Aikaisemmin hermoratatutkimuksessa todettu vasemmassa jalassa ukkovarpaan ulkoreunassa ja sen lähellä hermojen kuolleentumista. En haluaisi jäädä odottelemaan pahempaa. Liikkuminen nyt jo vaikeampaa kuin esim. vuosi sitten. Mikä mahtaa sormea vaivata? Lääkärini on kyllä kokenut ja luotettava, mutta ajattelin kysellä tätä kautta mielepidettä.


Vastaus: CPRS-oireyhtymällä (Complex Regional Pain Syndrome; monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä) tarkoitetaan tietynlaista, hermokipuihin luettua kiputilaa, jota aikaisemmin on kutsuttu myös sympaattiseksi refleksidystrofiaksi. Se syntyy usein vamman seurauksena joko ylä- tai alaraajaan. On mahdollista, että nivelreumaa sarastavalla potilaalla esiintyy kipuja, jotka eivät ole suoranaisesti nivelreuman aiheuttamia. Tällöin on tyypillistä, ettei tehokaskaan reumalääkitys johda oireiden lievittymiseen. Sinunkin tämänhetkistä reumalääkitystäsi on pidettävä varsin runsaana. Hoitavan lääkärin tärkeänä ja usein vaativana tehtävänä on arvioida, olisiko oireiden syynä ensisijaisesti krooninen kipuoireyhtymä, jolloin olisi tärkeää löytää toimiva kipulääkitys ja samalla ehkä keventää varsinaista reumalääkitystä. Jos kuitenkin nivelreuman tulehdusaktiivisuuden katsotaan olevan kipujen syynä, tulisi sinun tapauksessasi mielestäni harkita biologiseen lääkkeen vaihtoa.