Nuoren aikuisen nivelkivut ja turvotukset, miten olisi hyvä toimia?


20-vuotiaalla tyttärelläni on ollut viime syksyn alusta lähtien seuraavia oireita: ensin väsymystä ja särkyä ja puutumista jaloissa, sekä nivusissa noin sentin laajuinen patti; patti todettiin ultraäänikuvan perusteella vaarattomaksi ja annetun antibioottikuurin aikana se pieneni ja hävisi. Jäsenten särky ja puutumistunne jatkuivat, ja patteja ilmaantui lisää. Verikokeiden perusteella ei löytynyt mitään poikkeavaa. Nyt pääoireena on käsien, lähinnä sormien, ja jalkojen turpoaminen ja kipuilu. Uusien ultraäänikuvien tulokset ovat tulossa; kuvauksen jälkeen saatu suullinen info antaa olettaa, ettei ultraäänessä ole näkynyt mitään huolestuttavaa. Olen miettinyt reumasairauden mahdollisuutta, suvussa on nivelreumaa. Verikokeita on kuitenkin otettu jo kolmeen otteeseen, eikä mitään huolestuttavaa ole löytynyt. Mikähän voisi olla kyseessä, pehmytkudosreuma? Nyt on oireena jalkojen ja käsien puutuminen, turvotus ja kihelmöivä kipuilu. Miten olisi hyvä toimia?

Vastaus:

Nivusessa tuntuva patti on kokonsakin puolesta todennäköisesti ollut normaali imusolmuke, mitkä varsinkin hoikilla ihmisillä ovat helposti tunnettavissa. Nivelreumassa diagnoosiin johtava oire ja löydös on nivelten turpoaminen. Pehmytosareumareumassa eli fibromyalgiassa on kyse kivun aistimisen häiriöstä: raajoista tulevat normaalit tuntemukset aistitaan häiritsevänä kipuna. Diagnoosi perustuu kipupisteiden löytymiseen ja tarvittaessa muiden sairauksien poissulkuun.