Tulehdusarvojen korreloiminen niveloireisiin

Sairastuin toukokuun alussa nivelreumaan. Niveloireet syntyivät tämän kevään aikana, alkaen käden olkavarsien, ranteiden ja rystysten tulehduksella, näiden oireiden jatkuttua noin 8 viikkoa, nousi kuume, ja kaikki nivelet särkivät. Diagnoosin saatuani ryhdyin syömään kortisonia, metotreksaattia, oksikloriinia, ja salatsopyriiniä. Lisäksi foolihappoa ja kalcium-D:tä. Lääkityksen alkamisen jälkeen oireet ovat joka viikko pahentuneet siirtyen nyt jo alaraajoihin, ja leviten leukaniveliin ja siirtyen aika ajoittain tosiin niveliin, niin että yhden nivelryhmän kuten esim. polvien turvotus ja kipu kestään noin 4 päivää, ja sitten tulehdus siirtyy seuraavaan paikkaan. Ensimmäisessä turvakokeessa saamani veriarvot olivat laskeneet normaaleiksi. Pientä tulehdusta osoittava arvo oli vain jäljellä. Kuntoni on mennyt kolmessa viikossa alaspäin ja jaksan tusikin kävellä, koska olen heikko ja tulee sydämen tykytystä. Kysyn kuinka kauan turvotusta ja heikkoutta sekä huimaamista on odotettavissa sen jälkeen kun kaikki veriarvot ovat normaalit ja korreloivatko tulehdusarvot lainkaan niveloireiden kanssa?

 

Vastaus:
Tulehdusarvot korreloivat kohtalaisen hyvin nivelreuman tulehdusaktiivisuuteen. Mikäli lähinnä käsien ja jalkaterin pikkunivelet ovat tulehtuneet, saattaa tauti kuitenkin olla aktiivi ja toimintakykyä merkitsevästi heikentävä vaikka CRP ja lasko olisivatkin normaalit. Vaikka alkavassa nivelreumassa nimenomaan nivelten oireilu: turvotus ja liikejäykkyys sekä –arkuus ovat keskeisiä, osalla potilaista on myös yleisoireita kuten sairauden tunnetta ja lämmönnousua. Kokemasi oireet ovat todennäköisesti alkavaan nivelreumaan liittyvä yleisoireita. Käyttämistäsi reumalääkkeistä saattavat salatsopyriini ja oksikloriini harvoin aiheuttaa haittavaikutuksena huimausta. Perinteisten reumalääkkeiden teho ilmenee aikaisintaan 2 kuukauden kuluessa lääkkeen aloituksesta. Tätä ennen tulehdusoireiin voidaan vaikuttaa ennen kaikkea suun kautta otettavalla kortisonilääkityksellä sekä nivelensisäisillä kortisonipistoksilla. Tapaat varmaan hoitavan lääkärisi viimeistään alkusyksystä, jolloin arvioidaan käyttämäsi lääkityksen teho ja siedettävyys.