Voiko kultahoito aiheuttaa virtsaamispakkoa?
Reumadiagnoosini on tehty v. 1993. Lääkityksenä oli aluksi oxikloriini, sen jälkeen pistoskulta noin 4 vuotta, joka lopetettiin kun rintaan ilmaantui ihottumaa ja reumaoireet olivat jokseenkin hävinneet. Kolmen vuoden lääkkeettömän ajan jälkeen isovarvarvas kipeytyi ja lääkäri aloitti Trexan-lääkityksen pienellä annoksella 7 - 10 mg/viikko. Trexan-lääkitys jatkui noin 4-5 vuotta, oireet pahenivat kevättalvella 2009 ja sairastin kolme pahaa flunssaa, mm. keuhkoputkentulehduksen. Lääkäri vaihtoi kesäkuussa 2010 takaisin kultapistoshoidon. Reumaoireet ovat nyt vähäisemmät, mutta lokakuussa 2010 alkoi virtsaamispakko-oire ja toistuvat virtsatietulehdukset. Olen tehnyt kaiken mahdollisen rakon kouluttamiseksi lantionpohjan sähköärsytyshoidon lisäksi. Mikään ei tunnu auttavan, nyt voimat loppuvat virtsaamispakko-oireen vuoksi. Kun olen käynyt WC:ssä noin puolentoista tunnin kuluttua tulee ensimmäinen pakkoaalto, on vain pakko istua paikallaan ja kaikella tahdonvoimallaan yrittää pidätellä edes kahteen tuntiin ennen seuraavaa rakon tyhjennystä. Olen käynyt gynekologilla, joka sanoi, että mahdollisesti syynä on kultapistos. Ensimmäisellä kultahoitojaksolla ilmaantui samoja, hieman lievempiä oireita. Tuolloin tehtiin myös rakon tähystys, mitään poikkeavaa ei silloin löytynyt. En silloin itse osannut yhdistää ko. oireita kultalääkitykseen. Pakko-oire tuolloin vähitellen laantui, kun kultahoito lopetettiin. Onko nytkin ainoa mahdollisuus kultahoidon lopettaminen, pakko-oireen kanssa eläminen on mahdotonta.
 
Vastaus:
Limakalvojen ärtyminen on tavallinen pistoskullan haittavaikutus. Useimmin on kyseessä suun limakalvojen oireilu, mutta vaikuttaa todennäköiseltä, että myös kuvaamasi rakko-oireet ovat kuullan aiheuttamia, varsinkin, jos vastaavanlaisia oireita esiintyi jo aikaisemman kultahoidon aikana. Joskus kullan annosta vähentämällä on mahdollista saada lievitystä haittavaikutuksiin ilman että teho oleellisesti heikkenee. Sinun tapauksessasi ehkä voitaisiin kokeilla annostusta 20-40 mg/kk. Jos tämä ei auta, olisi viisainta lopettaa kulta ja miettiä muita hoitomahdollisuuksia.