Voiko SLE sammua kokonaan?
Kuusi vuotta sitten jouduin ihotautisairaalaan jossa perusteellisten tutkimuksen ja kortisoni ym. hoitojen jälkeen sain SLE diagnoosin. Puolentoista vuoden jälkeen kontrolli siirrettin paikalliseen terveyskeskukseen todeten, että tauti on "sammunut". Olen kuitenkin käyttänyt joka päivä oxikloriinia, koska jos olen ilman, lihas- ja nivelkivut lisääntyvät. Lisäksi minulla on osteoporoosi,johon on lääkitys. Ainoatakaan SLE:n liittyvää kontrollia ei ole tehty sen jälkeen.
Verenpainetautiin liittyvä kontrolli on kuitenkin vuosittain.
Voiko SLE sammua kokonaan ja riittääkö verenpainekontrolli?

Vastaus:
Ei ole harvinaista, että mahdollisesti aktiivin alkuvaiheen jälkeen SLE myöhemmin aiheuttaa vain vähän tai ei lainakaan oireita ja potilaat pärjäävät vähäisellä lääkityksellä tai kokonaan ilman säännöllistä lääkehoitoa. Taudin aktivoitumisen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa. Mielestäni sinun tilanteessasi olisi hyvä vuosittain kontrolloida vähintäänkin verenkuva ja virtsakoe. SLE nefriitti eli munuaistulehdus on mahdollinen pitkänkin oireettoman vaiheen jälkeen ja tällöin virtsaan tulee runsaasti valkuaista eli proteiinia, mikä on osoitettavissa virtsan liuskakokeella